IMG_9789-normal.jpg

Selasin vanhaa keittokirjaa ja etsin jotakin ruokaohjeita vaikka kalasta. Tarkoitus oli laitta kuhaa mutta kuha muuttuikin loheksi koska huomasin keittokirjan välissä todella vanhan, olisiko yhdeksänkymmentä luvun puolivälin Valio ohje vihkonen Aurajuuston aatelia. Aura-lohi vaikutti mielenkiintoiselta ja tarvikkeita oli jääkaapissa niin että ostin kaupasta vain smetanan. Lohi sai aivan uutta makua ja maistui kyllä todella hyvälle joten tätä täytyy tehdä useammin.Seuraavana kerronkin ohjeen:

Aura-lohi (6annosta)

6(n.1kg) kirjolohifileestä leikattua perhosleikettä

1 tl sitruunapippuria

1 prk smetanaa

2 dl kevytkermaa (laitoin ruokakermaa)

150 g aurajuustoa

1 rkl sinappia

½ dl hienonnettua tilliä

Lado perhosleikkeet voidellulle uunivadille- Ripota päälle sitruunapippuria. Mittaa muut ainekset kattilaan, Aura raastettuna. Kuumenna ja sekoita, kunnes juusto on sulanut. Kaada kastike perhosleikkeille. Kypsennä 200 asteessa noin ½ tuntia.